Näissä dialogeissa käytetään yksityisyyden ja kunnioituksen tarpeen vuoksi roolinimiä Hertta ja Hurtta. Hurtta on aina se, joka haluaa tulla kuulluksi, ja Hertta se, joka haluaa kuunnella toista. Kyseessä eivät siis ole joka kerta samat henkilöt. Jos haluat tuoda oman tilanteesi muiden luettavaksi tällaisen dialogin muodossa, ota yhteyttä!

Kiitollisuus ja luottamus

Hertta: Minä olen kuunnellut sinua tänään ja pannut merkille, miten monta kertaa käytät sanaa ihana. Yleensä se minulle viestittää kiitollisuudesta. Onko niin, että tunnet itsesi tänään jotenkin erityisen kiitolliseksi?

Hurtta: Tuo pitää kyllä paikkansa! Ajattelin tässä just pari päivää sitten, että en edes muista, mikä olisi ärsyttänyt minua viimeksi. Tietty työn tekeminen on aika ajoin rankkaa, kun sitä olisi aina jatkuvasti enemmän kuin jaksaisi tehdä, mutta muuten elämä on jotenkin tasaista, sillain onnellisella tavalla.

Hertta: Wau! Ihana kuulla! Haluatko, että kuulen, että olet onnellinen juuri nyt?

Hurtta: Joo. Kyllä minä olen. Minun elämässäni on ollut niin paljon monenlaista myllerrystä ja nyt tuntuu siltä niin kuin monet asiat olisivat järjestyneet jotenkin paikoilleen ja lakanneet vaivaamasta minua.

Hertta: Eli oletko myös helpottunut, kun elämääsi on tullut rauhaa ja järjestystä?

Hurtta: Joo, ja minä tykkään nykyisin ihan hirveästi minun elämästäni!

Hertta: Oletko alkanut elämään enemmän tarpeitasi huomioiden?

Hurtta: Varmastikin, mutta en halua, että luulet, että olisin kaikki asiat itse järjestänyt, vaan olen myös ollut onnekas, koska minulla on niin ihania ihmisiä ympärilläni, jotka myös vaikuttavat monella tavalla siihen, että elämä nyt hymyilee.

Hertta: Eli kuulenko, että olet toisaalta kiitollinen itsellesi siitä, että kykenet elämään nykyisin enemmän tarpeitasi huomioiden ja toisaalta huomaat olevasi myös kiitollinen ympärilläsi oleville läheisillesi, jotka ovat myötävaikuttaneet siihen, että elämäsi on onnellisempaa!

Hurtta: Juu. Nimenomaan! Minä olen aivan järkyttävän kiitollinen esimerkiksi sinulle tästä meidän yhteydestä ja yhteistyöstä mitä me teemme. Minusta on ihanaa kun me saadaan kaikki asiat aina järjestettyä niin, että molemmat on tyytyväisiä. Se on minusta ihan käsittämätöntä!

Hertta: Ai miten ihana kuulla miten tärkeätä sinulle on, että meidän yhteys ja yhteistyö toimii!

Hurtta: Jep. Se vaikuttaa niin moneen asiaan. Mä voisin hehkuttaa sitä vaikka miten paljon!

Hertta: Että niin suuri merkitys sillä on sinulle?Hurtta: Kyllä. Mun elämässä on välillä ollu sellaisia ihmisiä, että ei ole voinut luottaa, että ne puhuu totta. Niin kuin vaikka että ne sanoo, että kaikki on okei ja sitten ei ole todellakaan ollutkaan. Sitten joskus monta vuotta myöhemmin saa kuulla, että ne ei olleetkaan tyytyväisiä minun toimintaan tai minä jotenkin ärsytin niitä.

Hertta: Okei. Eli sinua ilahduttaa meidän välinen avoimuus ja ehkä rehellisyyskin?

Hurtta: Kyllä, ja sen lisäksi suoruus ja luottamus. Se on ihanaa kun voi täysillä luottaa siihen, että sinä kerrot, jos sinua joku vaivaa.

Hertta: Kiitos kun kerrot! Minullekin nuo samat asiat ovat tosi tärkeitä. Haluan, että kuulet, että minä olen myös tosi kiitollinen sinulle noista ihan samoista asioista!

Hurtta: Kiva kuulla!

Hertta: Halusitko sinä vielä puhua siitä, miten raskasta silloin on kun tarttis luottaa enemmän siihen, että toiset kertovat suoraan asioita?

Hurtta: No joo. Voin minä kertoakin. Minusta on tosi epäreilua, että ihmiset eivät puhu vaan hautovat mielessään väkivaltaisia asioita minusta.

Hertta: Haluaisitko tuollaisessa tilanteessa olla enemmän osallinen?

Hurtta: Kyllä. Minusta se on väkivaltaa, että tulkitaan minun sanomisia ja tekemisiä ihan miten sattuu ja päätetään omassa mielessä, että se on se totuus, vaikka se ei pidä ollenkaan paikkaansa!

Hertta: Eli sinäkin haluaisit tulla kuulluksi siinä, mikä sinun todellisuutesi on?

Hurtta: Todellakin. Minua väsyttää kuunnella toisten ihmisten tulkintoja itsestäni. Ja minua väsyttääkertoa ihmisille, että ne eivät pidä paikkaansa, että minä en ole sellainen paska kuin te luulette.Hertta: Haluaisitko jotenkin lähtökohtaisesti enemmän luottamusta siihen, että ihmiset uskovat, että sinulle on toistenkin hyvinvointi tärkeätä?Hurtta: Kyllä. Ja nyt tajuan sen, että tämän takia olenkin nyt niin onnellinen, kun ei tartte yhtään hukata aikaa siihen, että tarttis jotenkin selitellä omia tekemisiä, kun voin luottaa siihen, että sinä uskot, että minussa ei ole mitään pahaa puolta, joka ei toivoisi kaikille hyvää.

Hertta: Kiitos kun kerroit! Luulen, että ymmärrän nyt vielä enemmän siitä, miten tärkeätä sinulle on elää merkityksellisesti ja luottavaisesti.

Hurtta: Todellakin. Tosi tärkeätä ja kiitos, kun se on sinun seurassasi mahdollista

Hertta: Kiitos ja samoin!

Huoli pehmokoirasta

Esikoulussa oli pelastautumistilanne. Hurtta halusi ottaa pehmoeläimensä mukaan. Aikuinen kielsi. Hurtta pettyi valtavasti ja pettymys purkautui kiukutteluna, joka jatkui tilanteen jälkeen. Hurtta itki ja huusi kuuluvasti. Aikuiset lohduttivat ja rauhoittelivat häntä: "Hyvinhän tässä kävi." "Ei tässä ole mitään hätää." "Älä ota enää pehmolelua mukaan tämän jälkeen." "Älähän nyt, kyllä tämä tästä." Lapsi alkoi rauhoittua, vaikka oli vieläkin murheissaan.

Hertta: (menee hänen viereensä lattialle) Pelottiko sinua mitä pehmolelulle tapahtuu, kun sinun piti jättää se sisään?

Hurtta: (huutaa raivoissaan) No EI PELOTTANUT! Olen VIHAINEN!! Tajuatko sä, että tämä on tärkeämpi kuin minä?

Hertta: Onko pehmoeläin siis sinulle niin tärkeä, että tekisit mitä vain, että sekin pelastuu?

Hurtta: (huutaa kauhuissaan) NO ON! Mä en kestäisi, jos sille tapahtuu jotain! Sille ei saa tapahtua mitään.

Hertta: Ajatteletko, että sille olisi voinut tapahtua jotain hetki sitten, kun menimme ulos?

Hurtta: (vieläkin tunnekuohun vallassa ja kuitenkin ehkä jo halukas kuuntelemaan) No niin! Miksi se ei muka saanut tulla mukaan?

Hertta: Haluatko ymmärtää miksi sinua pyydettiin jättämään pehmoeläin sisään?

Hurtta: Joo! Selitä sinä mulle.

Hertta: Meillä on kaikkien turvallisuuden takia sellaiset ohjeet, että kukaan ei ota mitään mukaan silloin, kun on hätätilanne, jotta ei menisi yhtään aikaa tavaroista huolehtimiseen ja kun kenelläkään ei ole käsissään mitään niin kaikki voivat tarvittaessa auttaa toisiaan helpommin.

Hurtta: Ai jaa. Jos vaikka Tytti kaatuisi, kun sen on niin vaikea juosta, niin minä voisin auttaa sitä nousemaan ylös ja menemään ulos?

Hertta: Just niin. Joskus on tärkeätä, että käsissä ei ole mitään, niin voi varmemmin auttaa muita.

Hurtta: (rauhoittuu silminnähden ja sanoo päättäväisesti) En kyllä enää koskaan ota tätä mukaan!

Hertta: Se on minustakin hyvä idea. Kotona se turvassa ja sinulla ei ole siitä huolta.

Hurtta: (on nyt rauhoittunut ja nousee ylös) Voidaanko nyt pelata jotain?

Hertta: Se sopii minulle oikein hyvin.

Kun todellisuudet eivät kohtaa


Hertta kuuntelee puhelimessa iäkästä läheistä sukulaistaan Hurttaa, jonka todellisuus joskus poikkeaa hyvinkin paljon muiden todellisuudesta. Hertta ei luota siihen, että yhteys Hurttaan säilyisi, mikäli hän toistuvasti kertoisi, miten hänen todellisuutensa eroaa Hurtan todellisuudesta ja antaa itselleen empatiaa hiljaa mielessään. Hurtta on juuri palannut kotiin hoitokodista, jossa vietti viikon antaakseen lähiomaiselleen viikon vapaata omais-hoitajuudesta.

Hertta: Heissan! Mitä sinulle tänään kuuluu?

Hurtta: No nyt kuuluu ihan hyvää kun oon taas kotona.

Hertta: Okei. Kiva kuulla. Oliko siellä jotenkin rankkaa olla siellä hoitokodissa viime viikko?

Hurtta: No kyllähän siellä se viikko meni kun en muuta tehny kun makasin sängyssä.

Hertta: Ihanko totta? Etkö käynyt kävelyllä ulkona ollenkaan?

Hurtta: No en kertaakaan.

Hertta: Vai niin. Ihmettelen, kun sinusta on ollut aina niin tärkeätä päästä lenkille. Minkälainen paikka se hoitokoti oli?

Hurtta: Se oli sellainen pimeä kellarihuone, jonne tällaiset vanhat ihmiset laitetaan vähän niin kuin säilöön.

Hertta (antaa empatiaa itselleen hiljaa mielessään: Apua! Minä en käsitä! Miten Hurtan kokemus voi olla tuollainen? Surettaa kovasti, koska haluaisin, että todellisuutemme kohtaisivat. Lisäksi surettaa, koska haluaisin rakkaiden ihmisteni pystyvän nauttivan elämästään vanhoinakin.)

Sanoo Hurtalle:
Pimeä kellarihuone? Kerro enemmän? Eikö sinne saanut riittävästi valoa?

Hurtta: Ei saanut. Ehkä sinne olisi voinut kutsua jonkun vahtimestarin, mutta en sitten viitsinyt kun nukuin vaan pimeässä koko viikon.

Hertta (on vielä enemmän empatian tarpeessa: Hurtta luulee, että on viettänyt viikon pimeässä kellarihuoneessa, vaikka on ollut tasokkaassa hoitokodissa – tämä on niin surullista, tarttisin löytää jonkun keinon, mikä auttaisi Hurttaa ymmärtämään, miten hullulta tämä mielestäni kuulostaa)

Sanoo Hurtalle:
Minun on tosi vaikea uskoa, että valoa olisi ollut niin vaikeata saada. Olisitko kaivannut enemmän huolenpitoa?

Hurtta: Totta se on. Ruokaakaan minä en sitten syönyt yhtään mitään koko viikkoon.

Hertta (itselle empatiaa: Minun on koko ajan vaikeampaa ja vaikeampaa kuunnella, alan olla ihan epätoivoinen, kun haluaisin tuon rakkaan ihmisen kykenevän näkemään sen, miten hänestä yritetään pitää huolta. Lisäksi surettaa se, että kun hänen elämänsä sisältää muutenkin noin vanhana niin paljon luopumista kaikesta, mikä on aiemmin tuottanut iloa, niin toivoisin, että hän näkisi edes niitä asioita, mitkä saattaisivat tuottaa iloa tässä elämäntilanteessa sen sijaan, että näkee asiat noin eri tavalla kuin minä)

Sanoo Hurtalle:
Tuokin kuulostaa uskomattomalta. Sanotko, ettet syönyt mitään ruokaa kokonaiseen viikkoon?

Hurtta: En syönyt. Olisi siellä toisessa kerroksessa ollut joitain ravintoloita, vähän niin kuin ravintola-kansi, mutta sinne oli niin jyrkät ja pitkät portaat, etten minä sitten yrittänytkään sinne saakka päästä.

Hertta (pidättelee itkua, kun ajattelee, miten on kuullut, että rakennus on yksikerroksinen ja siellä on tarjoiltu lämmin ateria 3 kertaa päivässä – huomaa, miten suru kasvaa ja empatian tarve vaikuttaa selvästi kykyyn olla läsnä)

Päättää ilmaista edes jotain tästä Hurtalle:
Onpa todella surullista kuulla miten kuvailet viime viikkoa, kun niin toivoin, että olisit viihtynyt siellä hoitokodissa ja haluaisit ehkä mennä sinne uudelleenkin tarvittaessa.

Hurtta: Niin. Olishan se kiva, mutta täällä kotona on parasta olla.

Hertta: Niin. Sinä taidat viihtyä ihan parhaiten vaan kotona?

Hurtta: Joo. Se on minulle helpointa.

Hertta: Onko se helppoa kun on oma ihminen, jolta pyytää apua ja kaikki paikat on tutut ja turvalliset?

Hurtta: No niinhän se on. Monet monet asiat ovat muuttuneet niin vaikeiksi.

Hertta: Surettaako sinua, kun ajattelet, miten hankala nykyisin on tehdä joitain asioita, mitkä nuorempana olivat helppoja ja haluaisit luottaa omiin taitoihisi?

Hurtta: Kyllä. Päivä päivältä on vaan hankalampaa.

Hertta: Niin. Onko se raskasta, kun tietää, että taidot ja voimat vaan koko ajan hupenevat?

Hurtta: No on se. Hiihtämäänkään en enää uskalla lähteä ollenkaan – en yrittämäänkään.

Hertta: Niin, sinä niin nautit ennen hiihtämisestä ja sekin surettaa, kun et luota, että siihen pystyisit enää?

Hurtta: Joo, mutta eihän minulla täällä mitään hätää ole, kun kuitenkin minusta koko ajan huolta pidetään.

Hertta: Onko niin, että olet samalla myös kiitollinen siitä, että sinusta huolehditaan, vaikka onkin niin raskasta luopua niin monista asioista, jotka ovat tuoneet elämään iloa?

Hurtta: No niinhän se on. Sekin on niin kiva kun sinä soitit. Kiitos sinulle siitä. Nyt minä taidan lähteä tästä lepäämään.

Hertta: Kiva kuulla, kiitos kun kerroit. Minustakin oli taas mukava kuulla äänesi. Soitetaan taas.