SAVANNA-BLOGI

Elisa Makkonen: "Fyysiset harjoitukset luovat kehoon uusia reittejä"

Share |

Perjantai 19.10.2018 klo 14:12 - Sirpa Meriläinen


Robert Kržišnikin ja Noa Ilay-Shilon heinäkuussa Suomessa pidetylle Intimacy with life -kurssille osallistui parisenkymmentä henkeä. Kysyimme kokemuksia kahdelta kurssilaiselta.

Elisa Makkonen kertoo:

”Tämä oli minulle ensimmäinen Robert Kržišnikin kurssi. Olen ehkä leimannut itseni ei-keholliseksi ihmiseksi, ja kehollisuus oli minulle aivan uusi työtapa. Minua kiehtoi sen yhdistäminen NVC:hen niin, että molemmat tukevat toisiaan. Kurssilla tehtiin pieniä harjoituksia, joista monet olivatkin yllättävän intensiivisiä. Luottamus vetäjiä kohtaan kasvoi, kun näin miten kurssi oli rakennettu: harjoitukset vaikeutuivat asteittain, ja viikon aikana ehti oppia paljon. Suhtautumiseni omaan kehollisuuteen muuttui. Kurssin alussa ajattelin, että riittää kun selviydyn tästä jotenkuten läpi – eihän tästä kukaan hullu voi nauttia! Oli hieno yllätys, kun lopuksi tunsin iloa ja rentoutta ja huomasin alkavani nauttia kehollisuudesta uudella tavalla. Tuntui jopa mahdolliselta, että seuraavaksi menisin kontakti-improvisaatiokurssille.

Mieleeni jäi erityisesti kurssin alkupuolella tehty luonnollisen liikkeen harjoitus. Toinen parista on ensin tarkkailijana, kun toinen etsii omaa liikettään silmät kiinni. Seuraavaksi tarkkailija alkaa myös liikkua. Lopuksi pari ottaa kontaktia liikkuessaan. Molempien on tarkoitus keskittyä omaan liikkeeseensä seuraamatta tai ohjaamatta toista. Koin aika haastavaksi liikkua silmät kiinni toisen katsellessa. Protestoin itsekseni: mitä muka on ”luonnollinen” liike, kaikkihan on selkäytimen ohjaamaa, jos tuntee paniikkia ja epävarmuutta, niin sitten liike on sen mukaista! Olin aloittajana, vaikka olisin halunnut ensin katsoa, mitä pari tekee, ja sitten kopioida sitä. Tunsin hämmennystä, epämukavuutta ja epävarmuutta. Huomasin, että minussa heräsi vahva oikein/väärin-ajattelu.

Kun pari liittyi mukaan, huomasin, että aloin mukailla paria. Ehkä kuitenkin ajattelin, että tässä luodaan jotain yhdessä. Oli vaikea keskittyä ohjeen mukaisesti vain omaan liikkeeseen. Tämä kohta oli monille muillekin haasteellinen. Ehkä siinä alkaa huolehtia toisesta, tai ehkä haluaa tukea toista, jotta yhteys säilyisi. Ainakin se oli tilaisuus tehdä havainto siitä, miten itsellä on tapana toimia.

Repliikkiharjoitus tehtiin pareissa. Toinen antaa toiselle repliikin, jossa on jokin itselle hankala viesti, esimerkiksi syyllisyyttä herättävä lause. Pari asettuu vastakkain, ja toinen toistaa repliikkiä pyydetyllä äänensävyllä ja intensiteetillä. Heti jos kuuntelijasta tuntuu vähänkään epämukavalta, hän voi astua sivuun antamaan itselleen empatiaa ja kuitenkin säilyttää yhteyden toiseen.

Lupa ottaa etäisyyttä tilanteeseen toi minulle rauhaa, turvaa ja vapautta. Silti jäin kuuntelemaan repliikkiä pitemmäksi aikaa kuin olisin halunnut. Fyysisen etäisyyden ottaminen sivuun astumalla toi selkeyttä ja herätti lempeyttä toista kohtaan. Fyysisyys teki pienestä harjoituksesta hyvin intensiivisen. En olisi etukäteen uskonut, miten voimakas se oli! Se oli ihana muistutus siitä, miten tärkeää on olla läsnä toisen tarpeille ja tunteille, tuli hänen suustaan sitten mitä tahansa. Tuntui hyvältä kokea haastava tilanne niin, että siihen tuli erilainen lopputulos kuin usein. Se voi jättää kehoon uuden jäljen, reitittää kehon väyliä uudella tavalla.

Pyyntöharjoituksessa sai miettiä jonkin lauseen, jonka haluaisi kuulla muilta, ja ohjeistaa muita, mitä toivoisi heidän tekevän – vaikka laulavan tai pitävän kädestä. Sitten sai vain maata ryhmän keskellä ja keskittyä ottamaan vastaan, kun toiset toteuttivat pyynnön. Jälkeenpäin olin hiukan harmissani siitä, että en pitänyt paremmin huolta oman pyyntöni toteutumisesta. Toivoin nimittäin muilta laulua tai hyräilyä, mutta sitä ei tullutkaan. En muista enää tarkasti lausetta, jota pyysin toistamaan, mutta siinä kuvastuivat hyväksytyksi tulemisen, lempeyden ja tuen tarpeet. Itkuhan sitä kuunnellessa tuli - tunsin, kun jonkinlainen vastustus vain suli pois. Harjoituksesta tuli levollinen olo.

Kurssin opetuskieli oli englanti, ja sekin jännitti minua aluksi. Monet muut kurssilla jakoivat saman huolen. Kaikki kuitenkin sujui paljon helpommin kuin olin etukäteen ajatellut. Ympäristö oli hyväksyvä, kaikki tukivat toisiaan, ja aina saattoi pyytää apua koko ryhmältä, jos ei muistanut jotain sanaa. Huoli häipyi ihan kokonaan, ja tilalle tuli vahva kuulluksi tulemisen kokemus.

Avainsanat: NVC, RVO, rakentava vuorovaikutus, väkivallaton vuorovaikutus, NVC Suomessa, Nonviolent Communication, NVC-kurssi, keholliset menetelmät, kontakti-improvisaatio ja NVC, luonnollinen liike ja NVC


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini